Etusivu » Ajankohtaista » Kirjalan Nimi on uusi Haukkukuningas!

Kirjalan Nimi on uusi Haukkukuningas!

Parkanon Haukku-ottelussa voiton vei nurmeslaisen Jarmo Pyykösen omistama 3-vuotias narttu, Kirjalan Nimi. Lämpimät onnittelut Nimille ja Jarmolle!

Nimi on Haukku-ottelun yli 70-vuotisessa historiassa neljäs pohjoiskarjalainen suomenmestari. Edellisen kerran tämä arvostettu voitto tuli Pohjois-Karjalaan vuonna 2020, jolloin Juha Petteri Lehtosen Tuiskunevan Tispe voitti Haukkukuninkuuden. Sitä edelliset mestaruudet tulivat maakuntaamme vuosina 1960 ja 1961, jolloin enolainen Kajo Hille kruunattiin Haukkukuninkaaksi.

Parkanossa lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestetty ottelu ei päästänyt osallistujia helpolla, sillä sää oli ajoittain jopa myrskyisä. Lauantaina satoi vettä ja sunnuntain vastaisena yönä ensilumen. Nimi haukkui voittotuloksensa lauantaina ja teki muun muassa hyvän puustalöydön tuulisesta säästä huolimatta.

Pohjois-Karjalan ja kerhomme toinen edustaja, Paula Asikaisen ja Vilho Parjasen omistama Mehtokarin Piki sortui lauantaina hirviin ja vaikka hirvet kiinnostivat Pikiä myös sunnuntaina, riitti hyvä teerityöskentely nostamaan koiran lopputuloksissa kuudenneksi.

Haukku-ottelun tulokset löytyvät täältä.

Haukku-ottelu on suomenpystykorvien SM-linnunhaukkukoe, jonne karsintojen jälkeen pääsee kolme koiraa jokaiselta lohkolta eli idän, lännen, etelän ja pohjan lohkolta sekä edellisen vuoden mestari.

Edessä vasemmalla M-23 Kirjalan Nimi ja Jarmo Pyykönen, oikealla Mehtokarin Piki ja Vilho Parjanen. Takana tuomarimme Juha Petteri Lehtonen ja Liisa Mikkonen.