Ensikertalaisille koiranohjaajille suunnatut kipinähaukut on saatu päätökseen. Ylituomarina Jyrki Seppänen.
Ylituomarin kertomus:
”Nätissä lokakuisen aamun tunnelmissa kipinähaukut. Ensikertalaisia koiranohjaajia 7 starttasi jännittyneissä tunnelmissa maastoon kokeneiden tuomareiden kanssa. Tulostaso hyvä ja lintutiheys erinomainen.
Tuomariharjoittelijat Minna Mononen ja Jade Kara suorittivat harjoittelut hyväksytysti.”
Lintutiheys meillä oli huimat 5,06 lintua per kuljettu kilometri! Matkaa tuli yhteensä 25,50km.
Voittajakolmikko haukkui kaikki hienosti LINT1 tuloksen ja yhtä koiraa lukuunottamatta kaikki pääsivät palkintosijoille.
Kilpailussa jaettiin myös muita palkintoja. Tuomarina toiminut Antero Pasanen lahjoitti hienon leluoravan ja se annettiin Jelille ainoasta oravahaukusta. Antero lahjoitti myös puukon parhaalle tuomarille ja sen sai ansaitusti voittajakoiran tuomaroinut Janne Kontkanen. Kerho lahjoitti Kupilkan kuksan parhaasta koiran ja omistajan välisestä yhteistyöstä ja sen nappasi mukaansa ansaitusti voittaja Piki.
Kiitos jälleen kerran kaikille mukana olleille! Teitte tästäkin hienon päivän
Kiitos myös Joensuun Hankkijalle! Kaikki osallistujat saivat matkaansa säkin ruokaa
Vasemmalla toiseksi tullut ER19655/16 PEKKO, omistajat Krista Niiranen ja Antti Niiranen. Keskellä voittaja FI30309/21 PIKI, omistajat Vilho ja Paula Parjanen. Oikealla kolmanneksi tullut FI22559/19 KIERÄ, omistajat Minna ja Joel Penttinen.
Tulosten julkistaminen alkaa.
Kokeesta ei kenenkään tarvinnut lähteä tyhjin käsin. Kiitos Joensuun Hankkijalle ruokalahjoituksesta!
Pystykorvakerho järjestää 31.5.2026 Suvi-Karelia -koiranäyttelyn yhteydessä tukinäyttelyn, jolla kerätään rahaa Pohjanpystykorvien SM-haukkujen kuluihin. Näyttelyssä arvostellaan pohjanpystykorvat, suomenpystykorvat ja karjalankarhukoirat. Viimeinen halvempi ilmoittautumisjakso päättyy 4.5. ja vihoviimeinen päivä ilmoittautua mukaan on maanantai 11.5. Lisätietoa löydät tukinäyttelyn Lue lisää
Hyvät kerholaiset, Jäsenmaksulaskut (15€/vuosijäsen) ja jäsenkirje 2/2026 on lähetetty tällä päivämäärällä kerholaisille sähköpostitse. Mikäli näitä ei näy ja kuulu, tarkistathan roskapostikansiosi, ja ole tarvittaessa yhteydessä jäsenrekisterisihteeri-Vesaan (valaaho@gmail.com). Hoidathan jäsenmaksusi ajallaan, kiitos! Maksamattomasta jäsenmaksusta laitetaan jatkossa Lue lisää